Politiikan toimittajien hullut päivät

Blogi 16:32

(Petteri Lahti, julkaistu UA:ssa 12.6.2015)
Politiikan toimittajilla ei ole viime viikkojen aikana ollut pulaa jutun aiheista. Välittömästi kevään vaalien jälkeen alkoi spekulointi hallituskokoonpanosta. Hallitusneuvotteluissa mukana olevien tahojen varmistuttua oli vuorossa neuvotteluiden seuraaminen. Toukokuun edetessä päästiin ihmettelemään hallitusohjelmaa ja kuun lopulla varmistui uuden valtioneuvoston kokoonpano.

Uusi hallitus on toiminut nyt kaksi viikkoa. Tämä lyhyt jakso on osoittanut, että politiikan toimittajien hullut päivät tulevat jatkumaan vielä pitkään. Kirjoitettavaa riittää sekä hallitusohjelman kansan epäoikeudenmukaisiksi mieltämistä linjauksista että kokemattomien ministerien irtiotoista. Spekulaatiot yhteiskuntasopimukseksi nimetyn yksipuolisen työehtojen heikentämisen toteutumisesta tulevat jatkumaan koko kesän ajan. Takuuvarmasti palstatilaa löytyy myös, mikäli ulkoministeri, maamme ulkosuhteiden hoitamisen sijaan, keskittää edelleen tarmoaan oppositiopuolueiden nälvimiseen. Palstatilaa on tiedossa myös varsin pian eteen tulevalle Kreikan tarvitsemalle kolmannelle tukipaketille. Sitä tosin pääsee kommentoimaan ”väärä” valtiovarainministeri, valitettavasti.

Sipilän ykköshallituksen alkutaival on osoittautunut medialle varsinaiseksi runsaudensarveksi. Kokeneet politiikan toimittajat ovat olleet hereillä ja tarjonneet lukijoille toinen toistaan herkullisempia näkökulmia päivän politiikkaan. Hyvä niin, sillä tämä vallan vahtikoirien tehtävä onkin.

Totuuden nimissä pitää tunnustaa, että myös demarit ovat saaneet osansa mediahuomiosta. Samaan hengenvetoon on paikallaan todeta, että eipä se ihan ansaitsematonta ole ollut. Alkukesän ilotulitukseen peilattuna SDP:n puoluetoimiston myymisen nouseminen lööppitason uutiseksi oli kuitenkin hieman hämmentävää. Vaalituloksen myötä tapahtunut puoluetuen pieneneminen lähes 1,3 miljoonalla eurolla luonnollisesti pakottaa puolueen tekemään muutoksia, mutta Saariniemenkadun puoluetalon myyminen olisi ollut varsin perusteltua myös ilman vaalitappiota. Heikkoon kuntoon päässyt kiinteistö olisi edellyttänyt lähiaikoina sekä mittavia kunnostustöitä että kallista putkiremonttia.

SDP on vuosien saatossa opittu tuntemaan vastuullisesta päätöksenteosta. Tunnepitoisissakin tilanteissa olemme uskaltaneet kuunnella järjen ääntä ja tehdä päätöksiä sen pohjalta. Johdonmukaisuus on yksi tärkeimpiä vastuullisen poliitikon sekä poliittisen liikkeen tunnusmerkkejä. Olemme puhuneet koulujen lopettamisten ja terveyspalveluiden uudistamisten yhteydessä seinistä maksamisesta. Tätä taustaa vasten on johdonmukaista keskittää, seiniin rakastumisen sijaan, taloudelliset resurssimme poliittiseen toimintaan.

Oppositioaika ei tarkoita automaattista kannatuksen nousua, mutta sieltä käsin kansansuosiota on mahdollista kasvattaa. Tätä varten meidän tulee virittää koko puolueapparaattimme samalle aaltopituudelle. Sain olla alkuviikosta mukana SDP:n valtakunnallisessa työkokouksessa Hyvinkäällä. Tapahtuma toimi erinomaisena lähtölaukauksena puolueen toimintatapojen uudistamiselle. Työskentelimme kahtena päivänä pienemmissä työryhmissä sekä suuremmalla joukolla. Läsnäolijoiden kesken vallitsi hyvä tunnelma ja luottamus parempaan huomiseen.

Jatkossa onkin erinomaisen tärkeää, että annamme medialle runsaasti kirjoitettavaa, mutta ainoastaan poliittisen sisältömme kautta. Nykyinen hallitusohjelma tarjoaa kyllä paikkoja tähän yllin kyllin, mutta räksyttämisen sijaan meillä tulee olla tarjota hallituksen ratkaisua parempi vaihtoehto.