Harri Kivenmaa

Blogi 09:38

Italialaiset tomaatinpoimijat ja suomalaiset vanhukset
S-ryhmä julkaisi helmikuun alussa raportin Rainbow-säilyketomaattien hankintaketjun alkupäässä olevien tomaatinpoimijoiden karuista oloista. Palkat ovat huonoja, työpäivät pitkiä, ja asumisolot suorastaan sikamaisen kehnoja. Suurimmaksi osaksi maahanmuuttajista koostuvien tomaattityöläisten ympärillä pyörivät lisäksi mafian gangsterit.
Raportin sisältö ei sinänsä yllätä. Varsin yleisesti on tiedossa, että erityisesti Välimeren maissa paperittomat ja oikeudettomat maahanmuuttajat ovat kaikenlaisen riiston ja hyväksikäytön kiitollinen kohde. Poikkeuksellista sen sijaan on, että suuri suomalainen kauppaketju omaehtoisesti tilaa ulkopuoliselta taholta – ja kaunistelematta julkaisee – hankintaketjunsa eettisiä ongelmia kuvaavan raportin. Toinen mahdollisuushan olisi ollut sulkea silmät, tai vaieta asia hengiltä.
Myönteistä on myös, että vastuullisuusjohtaja Lea Rankisen mukaan raportin epäkohtiin haetaan korjauksia tavarantoimittajien kanssa tehtävien sopimusuudistusten kautta jo ensi satokaudeksi. Rankisen lausunnon taustalta paistaa kannatettava ajatus: vain eettisesti kestävä bisnes on hyvää bisnestä, varsinkin pitkällä tähtäyksellä.
Yritysten eettistä toimintatapaa ja yritysvastuuta tarkastelevat raportit ovat olleet Suomessa harvinaista herkkua. Niitä on tehnyt lähinnä FINNWATCH, joka on yritystoiminnan kansainvälisiä, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia ja toimintatapoja tutkiva kansalaisjärjestö. Finnwatchin raporteissa on usein korostunut ristiriita, joka vallitsee yritysten julkilausuttujen arvojen ja käytännön toiminnan välillä.
Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala toteaa tästä ongelmakokonaisuudesta blogissaan: ”Monet suomalaiset kuvittelevat, että me olemme verenperintönä jotenkin muita maailman ihmisiä eettisempiä, ja että tämä eettisyys jotenkin tihkuu meistä yrityksiin… Voin kertoa, että suomalaisten kuvitelmat verenperintönä syntyneestä vastuullisuudesta ovat myytti, jota ei ole olemassa.”
Viime viikkoina keskustelu yksityisten hoivayritysten törkeistä laiminlyönneistä, jopa rikoksista, ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten yrityksen eettisille toimintatavoille käy taloudellisen voitontavoittelun puristuksessa. Hoivayritysten kotisivuille mahtipontisesti printatut `arvot´ näyttäytyvät groteskina vitsinä, eivätkä kriisiviestinnän aakkosten mukaisesti lausutut anteeksipyynnöt TV-ruudussa herätä pienintäkään sympatiaa. Päinvastoin!
Elinkeinoelämän edunvalvontajärjestöt ovat toistuvasti vaatineet ´turhan´(?) lainsäädännön ja sääntelyn purkamista. Tilalle on esitetty ´omavalvontaa`, paikallista sopimista ja terveen (?) järjen käyttöä. Hoivayritysten esimerkki osoittaa, että esitys ontuu pahasti: Eettisyydellä on pyyhitty pöytää juuri sellaisella toimialalla, jolla sen merkitys pitäisi olla korostetun keskeinen, ja suosituksia on rikottu, kun sanktioitua lakia ei ole olemassa.
Tapahtuneesta huolimatta – tai oikeastaan juuri sen takia – on perusteltua uskoa, tai ainakin toivoa, että yritysten vastuullisuus lisääntyy. Kuluttajat kiinnittävät koko ajan enemmän huomiota yritysten toiminnan läpinäkyvyyteen, eettisyyteen ja ympäristövaikutuksiin. Siten eettinen bisnes tulee entistäkin kannattavammaksi.
Mutta paljon työtä on vielä jäljellä. Mainittu Finnwatch, joka lähes ainoana toimijana on Suomessa nostanut yritysvastuun ongelmakohtia esiin, on saanut toimintaansa mm ulkoministeriön rahoitusta. Ei saa enää. Yleisavustus evättiin perusteella, joka vahvasti haiskahtaa poliittisperäiseltä.