Diana Bergroth-Lampinen: Yksi päivä muistojen kirjasta

Blogi 13:06

Todellinen superkesä alkaa olla ohi, omenat kypsyy puissa ja muutama kellastunut lehtikin on jo ennättänyt maahan. On aika palata arkeen. Vaikka mennyt kesä monine tapahtumineen ja vieraineen muistetaan varmasti pitkään, yksi päivä jättää jälkensä historiankin lehdille.

Keskiviikkona 18.7.2018 siunattiin haudan lepoon noin sata punaista vainajaa Porissa Käppärän hautausmaalla. Samana päivänä julkistettiin Keski-Porin kirkkopuistossa oleva muistomerkki. Noin sata tarinaa ja kohtaloa saivat tuona päivänä rauhan, vihdoin. Kun pysähdyin muistomerkin luona tuona paahtavan helteisenä ja kauniina päivänä, tuli väistämättä ajatuksiin vain yksi kysymys. Miksi vasta nyt?

On surullista, että näiden vainajien siunaamiseksi piti kulua sata vuotta ja täysin käsittämätöntä, että muistomerkin keskeistä paikkaa kirkkopuistossa pyrittiin vielä tänä päivänäkin poliittisesti estämään. Voisi ajatella, että vuoden 1918 tapahtumista olisi sadassa vuodessa opittu jotakin.

Muistomerkit ovat tärkeä osa historiaa ja muistuttavat uusia sukupolvia menneestä. Ne opettavat myös muistamaan tulevaisuudessa. En voi ymmärtää, miksi edelleen nämä todelliset tapahtumat ja ihmiskohtalot haluttaisiin piilottaa. Tiedän toki, että kysehän on loppujen lopuksi vallasta. Nähdään edelleen, että on vain voittajia ja häviäjiä. Mutta tässä tarinassa lienee loppujen lopuksi vain paljon surua ja murhetta.

Muistomerkin suunnittelija Marjo Heino kertoo työssään pohtineensa aikaa ja ajan kulumista ja kätkeneensä siihen luonnon elementtejä sekä veden liplatusta. Luontoaiheiseen muistomerkkiin on ikuistettu Aulikki Oksasen kauniit sanat ”Ei synny rakkautta ilman oikeutta.”

Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala tiivisti tämän ajatuksen toteamalla, että, me rukoilemme, koska me tarvitsemme apua, ettemme ajautuisi toisistamme erillemme ja suostuisi siihen. Me tarvitsemme tukea, että haluaisimme rakentaa rauhaa ja jaksaisimme vastustaa väkivaltaa.

Samalla viikolla Porissa oli käynnissä jo kolmattatoista kertaa järjestetty SuomiAreena, jossa yhtenä kantavana teemana oli osuvasti turvalllisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus. Vaikka Porin keskustan yllä jylisevä Hornet herätti kaupungin viikon alkajaisiksi, sai se ainakin minut ajattelemaan niin turvallisuuttamme kuin sotaa ja rauhaakin. On onni asua Suomessa. Yhtenäisyyttä, tasa-arvoa ja solidaarisuutta tulee vaalia, että näin olisi jatkossakin.

Vainajien siunauspäivänä sain tavata kirkon edustajien lisäksi runoilija Aulikki Oksasen. Mietin pitkään, miten voisin pukea sanoiksi päivän tapahtumat. Päätin avata Oksasen kokoelmateoksen ja toivoin, että näin sattumanvaraisesti valittuna löytyisi tilaisuuteen sopiva runo. Avasin kirjan kohdasta Kuka kertoisi minulle. Tämän kauniin ja koskettavan runon yksi säkeistö menee näin.

Kuka kertoisi minulle, miksi aamulla ruohossa
alkavat rastaat salaisen leikin?
Kuka kertoisi minulle?
Kun porteilla seisovat mustat sotilaat
ja heillä on käsissään kuihtuneet ruusut
niin kuihtuneet ruusut!
ja taittuneet ruskoliljat.