Emme ole yksin

Blogi 16:28

Kaukana ovat ne ajat, jolloin saimme  kuulla päivittäin raportointia kesän hiljaisuudessa niin Ruokolahden leijonasta kuin laivuri Jorma Ojarannan mereen viskaamista myrkkytynnyreistä. Politiikan kentällä ei tapahtunut mitään, paitsi ministerien poikkeuksellinen pyrky esille. Vanhempi ikäpolvi muistaa ainakin Arvo Aallon, Urpo Leppäsen ja Jouko Kajanojan henkilöinä, jotka eivät jääneet toimettomiksi. Ehdotusten realistisuudesta oltiinkin eri mieltä. Vain omien viiteryhmien harvat tosiuskovaiset syttyivät niille.

Kuluvana kesänä uutisvirran on täyttänyt kaksi teemaa: Kreikka ja Helsingissä pidetty Etyj-kokous, jonne suomalaiset isännät antoivat porttikiellon osalle Venäjän delegaatiota. Ensimmäisen aiheen, Kreikan tilanne kehittyy tunti tunnilta siten, että sähköisilläkin tiedotusvälineillä riittää työtä ja tuskaa, raportoida kaikkia vaiheita. Tätä kirjoitettaessa, keskiviikkona emme yhtään tiedä, mikä on tilanne lehden ilmestyessä lukijoille perjantaina. Keskittykäämme Etyj-kokoukseen.

Perusoikeistolainen kolmen ässän hallituksemme osoitti kyvyttömyytensä ja harkitsemattomuutensa kun se jätti kutsumatta maahamme Venäjän duuman puheenjohtajan ja neljä muuta Venäjän nimeämää edustajaa maahamme. Se oli kova takaisku maineellemme kansainvälisten konfliktien selvittäjänä. Vuoden 1975 Etyk-kokouksen muistelu sai kolauksen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Kun Etyj-kokouksessa piti tarkastella mm. Ukrainan kysymystä, Venäjän läsnäolo olisi ollut mitä tarpeellisin.

Ulkoministerinä toimii perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Kuka olisi uskonut kuukausia tai vuosia sitten, että nimenomaan hänestä tulee viran haltija. Muut hallituspuolueet ja niidet johtajat tuntuvat suhtautuvan myötämielisesti hymistellen vanhaan kunnon sutkauttelijaan. Ei ole tullut kritiikkiä, vaikka syytä olisi.

Huhtikuun  eduskuntavaaleissa tapahtui poliittinen murros. Ja tätä kansa siis halusi. Lähikuukausina näemme, mitä sisäpolitiikan rintamalla tulee tapahtumaan. Ulkopoliittiset möhläykset eivät hyvää lupaa. Presidentti Urho Kekkonen tähdensi ulkopolitiikan tärkeyttä. – Jos jommankumman pitää olla rempallaan,  olkoon se sitten sisäpolitiikka, hän perusteli. Samoilla linjoilla liikkui hänen edeltäjänsä J. K. Paasikivi.  Lienevätkö nykyhallituksen kokemattomat ministerit  halunneet kokeilla kepillä jäätä?

EU on esillä aina ja kaikessa, joskus liikaakin. Vauhtisokeudessa unohdamme, että Suomella ja Venäjällä on yhteistä rajaa yli 1300 kilometriä. Kaupalliset suhteemme ovat pitkät. Niitä ei pidä väheksyä. Kun Neuvostoliitto romahti, se tiesi vaikeuksia useille teollisuudenaloille. Monien tehtaiden työntekijät, toimihenkilöt – ja omistajat tuntevat sen yhä omissaan nahoissaan. Vaan ei tunne Soini, Stubb ja Sipilä.

Mennä viikonvaihteessa kiistettiin hallituskriisin mahdollisuus. Joka tapauksessa suurimmat vaikeudet ovat esillä.

Lähikuukaudet osoittavat senkin, ettei maallamme ole varaa eristäytyä. Olemme täysin riippuvaisia muiden maiden ratkaisuista, vaikka nimenomaan perussuomalaiset ylimielisesti uhoavat  kaikessa omahyväistä Suomi-keskeisyyttä. Tarvitsemme  edelleen kansainvälisyyttä ja solidaarisuutta.

Seppo Saari
Kirjoittaja on euralainen toimittaja.
seppo.saari(at)pp.inet.fi