Piirikokouksen 12.4.2013 Julkilausuma

Uutiset
 OIKEUDENMUKAINEN VEROTUS ON KAIKKIEN ETU

Jokainen suomalainen käyttää elämänsä aikana verovaroilla tuotettuja palveluja kehdosta hautaan. Suomalaisella yrittäjällä on mahdollisuus saada neuvontaa yritystä perustettaessa sekä tukea yritystoiminnan käynnistämiseen. Koululaitoksemme tuottaa huippuosaajia alalle kuin alalle. Myös työelämän ulkopuolella olevat kuuluvat yhteiskunnan tukien ja palveluiden piiriin. Tämän kaiken on mahdollistanut perusteiltaan oikeudenmukaiseksi koettu verotus. Tästä syystä oikeudenmukaisuutta tulee entisestäänkin vahvistaa lisäämällä resursseja harmaan talouden kitkemiseen, miettimällä hankintojen kriteerejä eettisen markkinatalouden kautta ja tiivistämällä lainsäädäntöä verokeinottelua estävällä tavalla.

LÄHIPALVELUT KUULUVAT KUNTALAISILLE

Tulevia kunta- ja sote-uudistuksia valmisteltaessa ihmisten kannalta tärkeintä on varmistaa, että julkisten palveluiden periaate ei vaarannu ja että palvelut ovat saatavilla kaikille kohtuullisilla kustannuksilla ja kohtuullisten matkustusaikojen päässä. Erikoisosaamista vaativien palveluiden, kuten erikoissairaanhoidon päivystyksineen tulee säilyä maakunnassa. Julkisten palveluiden järjestämiseen liittyvä päätöksenteko tulee niin ikään säilyä lähellä kuntalaisia.

SATAKUNTA SUOMEN LAPSIYSTÄVÄLLISIMMÄKSI MAAKUNNAKSI

Piirikokouksessa lähes tasan kymmenen vuotta sitten ( 24.4.2003) haastoimme satakuntalaiset tekemään maakunnastamme Suomen lapsiystävällisintä maakuntaa. Monta asiaa onkin mennyt eteenpäin. Useat kunnat ovat laatineet tai laatimassa lapsipoliittista ohjelmaa ja lähes jokainen kunta muistaa uusia tulokkaita. Lapsille ja lapsiperheille on käynnistetty tänä aikana useita verkostoja ja tapahtumia. Unicefin tuoreessa tutkimuksessa suomalaislapset voivat huippuhyvin.

Valitettavasti myös huonot uutiset ovat tätä päivää. Lastensuojeluilmoitukset, koulukiusaaminen ja lasten väkivaltakokemukset ovat lisääntyneet. Näiden korjaamiseen ei riitä pelkkä raha, vaikka sitäkin tarvitaan. Varhainen puuttuminen havaittuihin ongelmiin, välittäminen ja aito mukana oleminen lapsen elämän eri vaiheissa ovat parasta mitä voimme lapsille tarjota.

Satakunnan Sosialidemokraatit ry. uudistaakin aiemman haasteensa tehdä Satakunnasta Suomen lapsiystävällisin maakunta.

 

 

Satakunnan Sosialidemokraatit ry.

Piirikokous

Lisätietoja:       Harri Kivenmaa                                                        Jukka Pirttinen

julkilausumavaliokunnan pj.                              toiminnanjohtaja

040-488 6144                                                             0400-725 689